Ajankohtaista

28.1.2013 10.25

Hyriassa itävaltalaisia ja saksalaisia vieraita 27. – 31.1.2013

Comenius-hanke Sweet Memories tuo jälleen Hyvinkäälle ja Riihimäelle 7 itävaltalaista ja saksalaista opettajaa ja opiskelijaa opettaja- ja opiskelijavaihtoon. Opiskelijat osallistuvat mm. liikunnan, englannin, hieronnan ja ruuanvalmistuksen tunneille Hyrian Hyvinkään Kauppalankadun ja Riihimäen Sakonkadun yksiköissä sekä vierailevat työssäoppimispaikoilla. Kauppalankadun oppilaskunta järjestää vaihto-opiskelijoille iltaohjelmaa tiistaina.

Opettajat tutustuvat Hyrian eri yksiköihin ja pitävät opetustunteja Kauppalankadun ja Karankadun yksiköissä Hyvinkäällä sekä Sakonkadulla Riihimäellä. Luvassa on hoivan luentoa, Baijerista kulttuuria ja tietoisku Octoberfestistä sekä Itävaltalainen viinipruuvi.

Vieraat pääsevät perehtymään myös suomalaisen perinneruuan saloihin; mm. valmistamaan lanttukukkoja ja rypyttämään karjalanpiirakoita, savustamaan lohta sekä leipomaan laskiaispullia.

Sweet Memories –hankkeen toiminta on tiivistä. Marraskuussa 2012 projektikokous järjestettiin Hyriassa. Osallistujia oli edellä mainittujen maiden lisäksi myös Ranskasta – yhteensä 12 opettajaa ja opiskelijaa.  Hyrialla on 20 opiskelija- ja opettajaliikkuvuutta lukuvuoden 2014 kesään asti. Marraskuun 2012 lopussa nuorten koulutuksen sosiaali- ja terveysalan ja matkailu-, ravitsemis- ja talous –alan opettajat Birgit Lifländer ja Minna Vainionpää olivat vastaavassa vaihdossa Saksan Mühldorfissa. Tulevan huhtikuun puolessa välissä osastoilta matkataan projektikokoukseen Ranskaan Clermont l'Heraultiin.

Comeniusvieraat I
Vasemmalla Anna-Helena, Petra, Minna, oikealla takana Hildegard, Mia ja edessä Brigitte. Kansainvälinen yhteistyö on todella hauskaa, kuten kuvasta näkyy.

Comeniusvieraat IV
Minna ja Mia syventyivät keskusteluun.

 

Comeniusvieraat III
Anna-Helena ja Petra

Lisätietoja

Lue lisää hankkeesta: http://www.hyria.fi/projektit/kansainvaliset_hankkeet/sweet_memories

Hyria koulutus
Matkailu-, ravitsemis- ja talous –ala
koulutuspäällikkö, kansainvälisyysvastaava
Anna-Helena Holmström-Savolainen
puh. 050 415 3678

Sosiaali- ja terveysala
koulutuspäällikkö
Minna Tuomi
puh. 050 415 3491

sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)hyria.fi


Palaa otsikoihin