Ajankohtaista

31.5.2016 8.22

Hyrian Karel McLeod Smith hallituksen kärkihankkeen johtoryhmään

Hallituksen Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan -kärkihankkeelle on asetettu johtoryhmä ja sihteeristö. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen, oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin ja perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan yhteisen kärkihankkeen tavoitteena on tukea nuorten elämänhallintaa, opintopolkujen rakentumista ja työllistymistä. Johtoryhmän toimikausi on 1.6.2016 - 31.12.2018. Ensimmäinen väliraportti tehdään 31.1.2017 mennessä.

Johtoryhmän tehtävinä on kartoittaa uusia toimintatapoja nuorisotakuun toteuttamiseksi. Johtoryhmä arvioi nuorisotakuun aikana toteutettuja toimenpiteitä ja niiden vaikuttavuutta ja luo järjestelmän parhaiden käytäntöjen tunnistamiseksi ja levittämiseksi valtakunnallisesti. Tehtävänä on tunnistaa merkittävimmät esteet koulutuspaikkojen löytymiselle ja koulutukseen hakeutumiselle sekä laatia suunnitelma esteiden poistamiseksi. Lisäksi 7-9-luokkalaisten joustavan perusopetuksen mukaista toimintaa kehitetään.

Lisäksi johtoryhmän työnä on tunnistaa parhaat käytännöt ja luoda valtakunnallinen konsepti työnetsijätoiminnan kehittämiseksi sekä hakea yhdessä työmarkkinaosapuolten ja yritysten kanssa keinoja tehdä palkkatuesta ja Sanssi-kortista kannattavampi ja houkuttelevampi järjestelmä. Tavoitteena on myös tunnistaa nuorten työllistymisen esteet ja laatia suunnitelma niiden poistamiseksi yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa.

Johtoryhmän puheenjohtajana toimii hyvinkääläinen Minna Karhunen (Etelä-Suomen aluehallintovirasto). Jäseninä ovat kansanedustajat Ulla Parviainen, Mika Niikko ja Juhana Vartiainen sekä Joonas Mikkilä (Suomen yrittäjät ry.), Tommi Laitio (Helsingin kaupunki), Karel McLeod Smith (Hyria koulutus), Niina Junttila (Turun yliopisto), Päivi Honkatukia, (Tampereen yliopisto), Antti Siukonen (Suomen Pipliaseura ry.), Eero Rämö (Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry.), Pasi Savonmäki (Keski-Suomen työ- ja elinkeinokeskus), Ulla Hämäläinen (valtionvarainministeriö), Päivi Valkoniemi (Oy Noark Ab), Juha Lehtonen (Fida International ry ) ja Hilkka Kemppi (Valtion Nuorisoasiain neuvottelukunta NUORA).

Ainoa toisen asteen koulutuksen edustaja johtoryhmässä on hyvinkääläinen Hyria koulutuksen integraatiojohtaja, CDO Karel McLeod Smith. Hän toimii myös Hyvinkään-Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiön (HRAKS) toiminnanjohtajana. Säätiöllä on vahva kokemus nuorten kanssa tehtävästä työstä niin nuorten työpajatoiminnan kuin etsivän nuorisotyön toimintojen kautta. ”Olen tehtävästä iloinen ja otettu, ” Karel McLeod Smith kertoo. ”Nuorisotakuu on osaltaan edistänyt nuorten koulutukseen ja työelämään siirtymistä, joskin haasteellinen yhteiskunnallinen taloustilanne on samanaikaisesti hidastanut hyvää kehitystä. Myös työpaja- ja etsivä toiminta on vakiinnuttanut paikkansa. Nuorisotakuussa on edelleen paljon kehitettävää ja kokonaisvaltainen näkemys sen tavoitteista ja välineistä on tärkeää saada näkyväksi. Ammatillisen koulutuksen reformi on myös yksi niistä muutostekijöistä, jotka haastavat nuorisotakuun toimintaa. On etuoikeus päästä kehittämään nuorisotakuuta vielä entistä paremmin nuorten tarpeisiin vastaavaksi.” McLeod Smith toimii nuorisotoimialalla myös nuorisoasumisen luottamustehtävissä sekä Hyvinkään kaupungin lasten- ja nuorten palveluiden johtoryhmässä. Hän on toiminut aiemmin opettajana ja opinto-ohjaajana ja nuorten työpajatoiminnan päällikkönä.


Lisätietoa: Hyria koulutus Oy, integraatiojohtaja, CDO Karel McLeod Smith,  karel.mcleodsmith@hyria.fi, puh. 0400 738 029


Palaa otsikoihin