Ajankohtaista

29.5.2013 14.56

Hyrian datanomiopiskelijat uudistivat First Round Oy:n www-sivut

Hyria koulutuksessa Riihimäen Sakonkadun yksikössä datanomiksi opiskelevat Antton Hytönen ja Sami Nieminen toteuttivat First Roud Oy:n www-sivujen uudistuksen osana perusopintojaan. Sami opiskelee Hyriassa ensimmäistä vuottaan ja Antton toista vuotta. Tämä ei kuitenkaan haitannut työskentelyä, sillä opiskelijat pitivät lähes päivittäin yhteyttä paremmin pelimaailmasta tunnetun Steamin kautta. Dokumentit kerättiin Google Driveen ja koodit tallennettiin Bitbuckettiin.

First Roud Oy:n kotisivuston uudistaminen oli ajankohtaista ja Hyriasta löytyi kehittämisprojektiin osaavat toteuttajat. Opiskelijoiden vastuulla oli koordinoida kokonaisvaltaisesti kehittämisprojektia, kokonaisuuteen kuului esimerkiksi:

  • projektisuunnitelman teko ja aikataulutus
  • viikkopalaverit toimeksiantajan kanssa ja tästä syntyvä dokumentaatio
  • yhteydenpito palvelintoimittajaan
  • palvelinympäristön rakentaminen ja projektinaikainen ylläpito
  • ohjelmointi ja alustojen siirto
  • graafisen ilmeen suunnittelu
  • toiminnallisuuden suunnittelu ja toteutus
  • käyttäjille koulutuksen suunnittelu ja toteutus
  • päivitysohjeiden dokumentointi

Tilaaja on tyytyväinen lopputulokseen

Kotisivuja hyödyntää koko FRC+ hankkeen tiimi, niinpä sivut uudistettiin osana hanketta. Projektiryhmä kokoontui kevään ajan viikkopalavereihin. Projektiryhmään kuuluivat opiskelijoiden lisäksi FRC+ hankkeen toimijat: Jouko Koskinen First Round Oy:stä, Annikki Rosberg Hämeen ammattikorkeakoulusta sekä Hyriasta Susan Heikkilä.

”Oli hienoa työskennellä osaavien opiskelijoiden kanssa. Olen aiemmin ollut mukana vastaavanlaisessa projektissa, tässä projektissa opiskelijoilla oli erittäin ammattitaitoinen ja valmis ote tekemiseen.  Anttonille ja Samille annettiin paljon vastuuta ja sen he myös hyvin kantoivat”, kertoo FRC+ hankkeen projektipäällikkö Annikki Rosberg.

”Sivumme ovat nyt modernimmat ja houkuttelevammat. Navigointi on johdonmukaista ja asiat löytyvät helpommin. Samoin sivujen päivitettävyys on nyt huomattavasti helpompaa, kuin aiemmin. Kaiken kaikkiaan onnistunut projekti”, toteaa First Round Oy:n operatiivinen johtaja Jouko Koskinen.

 

Opiskelijat  ja opettajat ovat innoissaan kokonaisuudesta

Anttonin ja Samin mukaan projektissa sai ja täytyi olla paljon omatoimisempi kuin perinteisillä oppitunneilla. Tällaisessa yritykselle tehtävässä projektissa täytyy etsiä itse tietoa ja soveltaa sitä käytäntöön. Asioita sai tehdä omaan tahtiin projektisuunnitelman puitteissa. ”Mielenkiintoinen projekti, toivottavasti näitä tulee lisää opiskelujen aikana” nuoret toteavat innoissaan.

Hyriasta opiskelijoita ohjasivat tieto- ja viestintätekniikan opettajat Veli-Matti Niemelä ja Seppo Mäkelä. Veli-Matin mukaan projektin toteuttivat kaksi lahjakasta opiskelijaa, joiden osaamiset täydensivät hyvin toisiaan. ”Anttonin ja Samin työskentely on ollut kypsää ja se on toiminut ammatillisesti hyvin. Olen myös itse saanut tästä projektista uusia ideoita ja menetelmiä opetukseen”, toteaa Veli-Matti Niemelä.


FirstRound Oy

First Round Oy on yrityskehitysyhtiö, joka pyrkii nopeuttamaan ja tehostamaan liikeideoiden kaupallistamista ja kansainvälistymistä välittämällä lupaaviin hankkeisiin avainhenkilöitä, osaamissijoituksia sekä yksityistä sijoitusrahaa. Tämän toiminnan lisäksi yhtiö konsultoi PK- yrityksiä kehityshankkeissa ja hallinnoi FRC yrityskiihdyttämöä Riihimäellä.


Lisätietoja


Hyria koulutus Oy

datanomiopiskelijat

Antton Hytönen

hytonen-a(at)hotmail.com


Sami Nieminen

wiisport123(at)gmail.com


opettaja, tieto- ja viestintätekniikka

Veli-Matti Niemelä
puh. 040 330 4637


osaamispäällikkö, teollisuuden ja palveluiden osaamisalue

Susan Heikkilä

puh. 050 591 0252

s.postit: etunimi.sukunimi@hyria.fi

 

HAMK, Hämeen ammattikorkeakoulu

FRC+ projektipäällikkö
Annikki Rosberg
puh. 050 574 5275
annikki.rosberg(at)hamk.fi


First Round Oy

operatiivinen johtaja
Jouko Koskinen

puh. 050 533 3434

jouko.koskinen(at)firstround.fi



Palaa otsikoihin