Ajankohtaista

4.3.2011 14.09

Hyria mediassa: Nuoret ja aikuiset oppivat toisiltaan

Hyria on kehittänyt Euroopan aluekehitysrahaston ja Hämeen liiton rahoittaman hankkeen avulla Riihimäen Sakonkadun yksikköön nykyaikaisia automaatio-opetusympäristöjä sähkö- ja metalliosastoille. Nykyaikaisissa oppimisympäristöissä nuorten kehitystä ja kasvua tuetaan monin eri tavoin. ”Uusinta tekniikkaa sisältävä opiskelu tarjoaa puitteet hyvälle ja innostavalle opiskelulle”, toteaa sähköalan opettaja Tapio Sahinoja Hyriasta.


Hyrian koulutukseen osallistuivat Sako Oy:n työntekijät ja sähköalaa opiskelevat nuoret

Sakonkadulla kehitetään opiskelua entistä enemmän työelämälähtöisemmäksi ja yhteistyötä yrityselämän kanssa halutaan lisätä entisestään. Esimerkkinä uudenlaisesta opiskelusta oli 2.3. kahden Sako Oy:n työntekijän ja kahden sähkö- ja automaatiotekniikan toisen vuosikurssin opiskelijan yhteisopiskelu robotin käytöstä.


Hämeen Sanomatkin kertoi tapahtuneesta, tutustu artikkeliin tämän linkin kautta.


Lisätietoja

Hyria koulutus

sähköalan opettaja
Tapio Sahinoja
Puh. 050 415 3694, tapio.sahinoja(at)hyria.fi


Palaa otsikoihin