Iloinen palu

Kuka on Säde Toivonen? Miksi Jussi matkusti myyttisen saaliin perässä ympäri maailmaa? Itämeren Kaupunkiin on palaamassa ihastuttava monimuotoisuus. Siihen liittyy myös lohen tarinan uusi käänne.

 


Kuutamo lankeaa ikkunasta nukkuvan naisen kasvoille. Hän uneksii kadotetusta niitystä ja kaukaisesta ystävyydestä...

 

Raili


– Otan kalakeiton – ensimmäisten eläkepäivien kunniaksi, Raili sanoo.

 

– Itämeren lohi on nyt herkullista. Antoisia eläkepäiviä teille, toivottaa tarjoilija, ja Raili vaipuu ajatuksiinsa terassin hälinässä.

 

– Haikea uni, joella Säteen kanssa...

 

He olivat kerran läheisiä, sitten kohtalo erotti. Kai ne työt sitten vaan veivät mennessään, niin ettei jäänyt aikaa pitää yhteyttä parhaimpiin ystäviin.

 

Hän itse on tehnyt elämäntyönsä tehometsätalouden hyväksi eri paikkakunnilla. Säde taas on ihmisen ja ympäristön hyvinvoinnin asiantuntija. Raili tietää, että hänen kuuluisa ystävänsä asuu edelleen Itämeren Kaupungissa.

 

– Soittaisinko hänelle pitkästä aikaa?

 

 

Säde

 

Säde ripustaa punaisen mekkonsa tuulettumaan. Viimeksi hän on tainnut pitää sitä veljentytär Saran häissä. Mekko sopii hyvin energiakokouksen huomiseen iltajuhlaan, johon hänet on kutsuttu kunniapuhujaksi. Puhe on jo luonnosteltuna läppärillä.

 

Säde Toivonen oli nuorena visionääri, jonka ajatuksia moni ei ymmärtänyt. Nyt hän on kaupunkisuunnittelun grand old lady, jonka oivallukset luonnon monimuotoisuuden ja ihmisen henkisen hyvinvoinnin yhteydestä herättävät uteliaisuutta ympäri maailmaa.

 

Hän toruu lempeästi Musti-kissaansa, joka vaanii juhlamekon hapsuja, ja vastaa pirisevään puhelimeen.

 

– Hei Säde.

 

– Raili? Säde häkeltyy. – Äänesi on yhtä kaunis kuin ennenkin...

 

Ystävysten välillä tuntuu hetken aikaa vieraus, mutta sitten Raili naurahtaa, ja puhe alkaa pulputa kuin ennen vanhaan.

 

– Muistatko, kun retkeiltiin kolmestaan Jokirannassa, sinä, minä ja Jussi. Kurjaa, kun sekin paikka sitten asvaltoitiin. Haluaisin kuule nähdä sinut!

 

– Tavataanko vanhassa paikassa parin tunnin kuluttua?

 

Säde sulkee puhelimen ja hymyilee peilikuvalleen. – Haluan todellakin nähdä Railin ilmeen, kun esittelen hänelle vihreän kaupunkisuunnittelun tuloksia Jokirannassa...

 

 

Raili ja Säde

 

– Ihana yllätys! Raili huudahtaa rantaan melovalle ystävälleen. – Et kertonut, että Jokirannan niitty on palautettu. Näin kaksi neidonkorentoa!

 

– Olen iloinen, kun näet tämän muutoksen! sanoo Säde. Hän esittelee ylpeänä Railille maisemaa, jossa hänen työnsä ilmenee monin tavoin.

 

– Asvaltin sijaan kaupungissa on nyt läpäiseviä kiveyksiä ja paljon vihreyttä. Sadevedet suodattuvat, ennen kuin ne valuvat jokeen ja mereen. Käytännölliset kosteikot ehkäisevät tulvia.

 

– Jokirannan niityillä ja joutomailla riittää nakerrettavaa perhosten toukille... ihastuttava monimuotoisuus on palannut kaupunkiin!

 

– Tuonne istutetaan näköjään uutta kaupunkimetsää, Raili huomaa.

 

– Sinähän se tiedät, miten tehokkaasti puut parantavat hengitysilman laatua. Ja antavat suojaa ja viilentävät tukalina kesäkuukausina.

 

– Totta. Ympäri maailmaa palautetaan nyt suuria metsiä hidastamaan ilmaston lämpenemistä, Raili vastaa ja siristää silmiään.

 

– Mitä, onko tuolla Jussi?

 

He vilkuttavat innoissaan miehelle, joka lampsii rantavedessä kahluusaappaissaan.

 

 

Jussi

 

Jussi, innokas vapaa-ajan kalastaja, on lähes koko elämänsä ajan seurannut Itämeren lohen traagista tarinaa. Pikkupoikana hän sai luonnonlohta kotirannasta. Myöhemmin kannat vähenivät rajusti vesivoimarakentamisen takia, ja Jussi matkusteli myyttisen saaliin perässä ympäri maailmaa.

 

Lohen tarina on kuitenkin saamassa iloisen käänteen, kun vesivoimayhtiöt on velvoitettu rakentamaan kivisiä kalaportaita Itämeren valuma-alueella. Jussi on mukana talkoissa, minkä isoisän kiireiltään ja monilta harrastuksiltaan ehtii.

 

– Vuosikymmeniin en ole saanut pidellä Itämeren villiä lohta, hän sanoo silmät tuikkien. – Aikamoinen vonkale!

 

– Lähetin on kiinni, päästä kala menemään, neuvoo Kerttu, Itämeri-yliopiston tutkija. – Kiitos talkooväelle!

Likat, eiköhän myö lähetä terassille laulamaan lohelle loitsuja!

 

– Jännä seurata netistä, minne asti emolohi nousee.

 

Jussi kahlaa rantaan syvissä mietteissä. Lohi on kala, joka vaeltaa mielettömiä matkoja kaukaisten kutualueiden ja Itämeren välillä. Onko joki emolle kulkukelpoinen latvavesille saakka? Onko kutualueilla hapekasta vettä ja puhtaita soraikkoja? Pääsevätkö poikaset virtaavassa vedessä Itämereen vai joutuvatko ne haukien kitaan voimalaitosten altaissa?

 

 

Rali, Säde, Jussi

 

Rannassa Jussia odottaa kaksi vanhaa ystävää. Vuodet katoavat mereltä nousevaan tuuleen, kun kolmikko kiipeää ratikkaan ja sanailee toistensa kustannuksella yhtä hilpeästi kuin ammoisina opiskeluaikoina.

 

– Vihreys, perhoset, sudenkorennot, lohen paluu... olette saaneet ihmeitä aikaan, Raili sanoo sitten vakavoituen. – Minun elämäntyölläni on ollut toisenlainen vaikutus ympäristöön.

 

Jussi taputtaa häntä poskelle. – Ei juututa murehtimaan mennyttä, nythän sinäkin tulet talkoisiin.

 

– On minunkin alallani toki otettu käyttöön kokonaisälyllisiä menetelmiä, Raili kertoo. – Metsien ja soiden massiiviset ojitukset ja avohakkuut ovat onneksi jo historiaa.

 

– Ajatelkaas, että maatalouden ja turvetuotannon päästöjä on rajoitettu ihan ratkaisevasti koko Itämeren valuma-alueella, Säde huomauttaa.

 

– Rehevöittäviä ravinteita valuu yhä vähemmän, vedet kirkastuvat vähitellen. Meren elämä elpyy silmin nähden!

 

– Likat, eiköhän myö lähetä terassille laulamaan lohelle loitsuja! ehdottaa Jussi.

 

– Tämän likan täytyy olla huomenna raikkaana puhujanpöntössä, Säde sanoo. – Mutta onhan aamuun  vielä aikaa…

 


C-pun-1







B-pun-1


















A-pun-2












A-pun-3




















A-pun-1
















Tarina: Marjo Soulanto Samaan aikaan toisaalla -näyttelyn käsikirjoituksen pohjalta

Kuvat: Mari on Boehm


Katso tarina videona.


Poutapilvi web design Oy