Diilerin blues

Diileri on taitava luomaan ihmisille turhien tavaroiden tarpeita. Sitten kokonaisälyllinen järjestelmä mullistaa maailman. Kuinka Diilerille käy, kun yhä useammat ihmiset arvostavat kohtuullista elämäntapaa?

 

Satamassa yksinäinen hahmo tähyää merelle. Hän on diileri, joka odottaa uutta tavaratoimitusta. – Tämä pimeys tekee minut hulluksi, hän sanoo puoliääneen ja nostaa takin kaulusta korvilleen. – Sataisi edes lunta.

 

Öljykaudella Diileriä pidettiin talouden veturina. Hän oli taitava luomaan ihmisille tarpeita. ”Osta tämä, niin löydät onnen...” Sitten Itämeren Kaupungissa otettiin käyttöön kokonaisälyllinen järjestelmä. Monet mainostoimistot lähtivät mukaan kaupungin ja järjestöjen kampanjointiin, ja kohta joka kadunkulmassa hoettiin hitauden ja kohtuullisuuden mantraa.

 

Diileri ei ole sopeutunut muutokseen. Vähitellen hän on luisunut nimettömäksi varjojen kulkijaksi. Trokari Karlsson on hänen viimeinen bisneskumppaninsa kaupungissa.

 

* * *

 

Takana on levoton päivä, kuten aina ennen keikkaa. Terassilla hän ehti hädin tuskin väistyä takavasemmalle, ennen kuin olisi törmännyt trokarinsa tyttöystävään, Annaan. Anna ei pidä heidän bisneksistään.

 

Illansuussa hän pistäytyi energiakokouksessa, vanhoja partoja moikkaamassa. Ne taputtivat hurmion vallassa, kun blondi tutkija esitteli uusiutuvaan energialähteeseen perustuvaa keksintöä. Hyvä homma Diilerinkin mielestä. Mutta mitä tuo puhe kaikille avoimista tutkimustuloksista on. Hah! Luulevat pelastavansa kaiken ilman talouskasvua.

 

Kun muut alkoivat hössöttää energiakokouksen jatkoista, Diileri lähti maleksimaan sataman suuntaan.

 

* * *

 

Merellä nousee tuuli, pilvet hajaantuvat. Kuunsiltaa pitkin lähestyy vene. Diileri heilauttaa kättään Karlssonille. – Onko tuomista?

 

– On mulla uutta kamaa.

 

He nostelevat puhumattomina laatikoita laiturille. Veneen köyttä irrottaessaan Karlsson täräyttää uutisen, joka saa Diilerin veret seisahtumaan.

 

– Tää on sitten viimeinen keikka.

 

– Miten niin viimeinen? Ihmisethän ostavat mitä tahansa, kun saavat halvalla!

 

– Niinpä, Karlsson tokaisee. – Nää tavarat on niin turhia. Mä en enää trokaa. On muita suunnitelmia.

 

* * *

 

Kätkettyään tavarat varastoon Diileri vaeltaa raskain mielin öisiä katuja. Miten hän voisi varmistaa aineellisen elintasonsa järjestelmässä, jossa puhkutaan aineettomasta onnellisuudesta.

 

– Mitä diilaan, jos uutta tavaraa ei tule. Kuolleita sielujako? Turhuuden turhuus...

 

Lopulta hän päättää ostaa menolipun meren yli. Erilaisia kokonaisälyllisiä järjestelmiä kehitellään tosin jo kaikilla mantereilla. Ironisesti hän kysyy itseltään, selviytyykö vanhan maailman konsteilla enää missään. Etäisyys tuttuihin kuvioihin on nyt joka tapauksessa tarpeen.

 

Tekee tiukkaa hyvästellä ne muutamat läheiset, joihin hän on pitänyt yhteyttä. He tuntuvat ymmärtävän häntä.

 

– Tulet takaisin pää täynnä uusia ideoita. Perustat yrityksen, joka hyödyntää näitä nykyaikaisia arvoja, sisko maalailee, ja perheen nuoriso säestää vieressä.

 

– Mä tulen sitten töihin sulle, lupaa kummipoika Johnny.

 

Diileri nousee vanhan kuunarin kannelle. Lokki huutaa. Hän aistii meren vahvasti, olo tuntuu äkkiä kevyemmältä kuin aikoihin. Horisontti siintää arvoituksellisena, mutta juuri nyt kuunari purjehtii myötätuulessa.


B-sin-1




A-seka-2




C-ora-1




















Tarina: Marjo Soulanto Samaan aikaan toisaalla -näyttelyn käsikirjoituksen pohjalta

Kuvat: Mari von Boehm


Katso tarina videona.

Poutapilvi web design Oy