Arjen unelmat

Kallella riittää töitä, kun Itämeren Kaupunkiin istutetaan puita. Perheonnikin kukoistaa, mutta puhelu pankista saa miehen hermot kiristymään.


”Talo, jonka ikkuna avautuu merelle päin... ” Kalle riimittelee jossain kuulemaansa runonpätkää ja haukkaa eväsleipää. Hän odottelee puiston penkillä Heiskasta ja Mertasta, jotka ovat tulossa kertomaan uudesta urakasta. Edessä soljuu Lohijoki, etäällä siintää merelle työntyvä Länsituulenniemi.

 

Kallen ja Laura-vaimon nuoruus on vaihtunut pikku hiljaa ruuhkavuosiksi. Tiedossa on perheenlisäystä ja talolle on katsottuna merenrantatontti. Heillä on varaa rakentamiseen, firmalla pyyhkii hyvin. Kallen Viher- ja Kivityö Oy toteuttaa käytännössä vihreää kaupunkisuunnittelua, jonka tavoitteena on ihmisen ja luonnon hyvinvointi.

 

Kun Heiskanen ja Mertanen saapuvat, Kalle kaivaa repusta kahvikupit ja kaataa termospullosta kullekin tilkkasen. Miehet ryystävät kahvia hymähdellen ylitseen viipottavalle valkoposkiparvelle.

 

– Tuonne pitää istuttaa lisää puita, Heiskanen viittoo. – Metsäsirpaleet yhdistetään monimuotoisiksi viherkäytäviksi.

 

– Mikäs siinä! Laitetaanko koivua, raitaa, haapaa, pihlajaa... ja rannan tuntumaan tervaleppää?

 

– Näin olisi tarkoitus. Kun istutetaan erilaisia paikallisia lajeja, lisätään kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja torjutaan samalla puutauteja.

 

– Ne on hyviä hiilinieluja, kasvavat puut, huomauttaa Mertanen. – Järjestyykö urakassa muuten lähiseudun nuorille kesätöitä?

 

– Kyllä varmaan, Kalle vastaa rauhallisen oloisena. Mutta kokouksen päätyttyä hän tuntee sydänalassaan vihlaisun. – Vauva syntyy ensi kuussa.Talolaina ei vaan ole vieläkään selvä. Hermot tässä menee! hän ajattelee kiirehtäessään tapaamaan Lauraa.

 

* * *


Kännykkä soi, kun Kalle ja Laura ovat astumassa perheneuvolan ovesta sisään. Pankkivirkailija selittää jotakin, mutta Kalle ei malta kuunnella.

 

– Täh? Lainaa ei myönnetä? Puutalo, aurinkokeräimet, kuivakäymälä... hän lähes huutaa puhelimeen. – Ja tontti on julkisen liikenteen piirissä. Jos tää suunnitelma ei ole ekotehokas, mikä sitten on?

 

Laura pitelee valtaisaa vatsaansa huolestuneen näköisenä. – Ei luovuteta vielä, mennään pankkiin selvittämään tämä kunnolla. Mut käydään ensin siellä joogassa, niin ollaan rauhallisempia.

 

Kalle vaihtaa uudelleen muutaman sanan pankkivirkailijan kanssa, ja pikainen neuvotteluaika järjestyy. Hitaan hengittelyn taito on nyt hakusessa, mutta hän sinnittelee Lauran mieliksi mammajoogan loppuun saakka.

 

* * *

 

– Mikä lainansaannissa mättää? Sara Toivonen, lainaneuvottelija, selittää avuliaasti. Hän on kuuluisan kaupunkisuunnittelijan, Säde Toivosen, veljentytär ja tuntee hyvin kokonaisälyllisen järjestelmän kiemurat.

 

– Kaupunki ei anna rakennuslupaa lähelle rantaa. Se johtuu ensinnäkin ilmastonmuutokseen liittyvistä varotoimenpiteistä. Lämpeneminen voi nostaa meren pintaa myrskyllä jopa neljä metriä!

 

– Luulin, että se koskee vain etelän saaria, sanoo Laura, kun Kalle jää vain tuijottamaan pöydänkulmaa.

 

– Asiassa on muitakin muttia, Sara jatkaa. – Ranta-alueet pyritään nykyään säilyttämään kaikille avoimina virkistysalueina. Sitten vielä se, että uudisrakentamisesta aiheutuu enemmän ympäristövaikutuksia kuin vanhan rakennuskannan kunnostamisesta.

 

– Mutta katsokaapa näitä kuvia. Hän kääntää tietokoneen näytön Kalleen ja Lauraan päin. – Tiesittekö, että kaupunki tukee ekoremontteja? Saisitte tosi edullista lainaa tällaisen vanhan talon ostamiseen ja kunnostamiseen. Tästä ei ole merinäköalaa, mutta tontti sijaitsee jokisuiston tuntumassa, ja kävelyteitä pitkin pääsee Länsituulenniemelle saakka, merenrantaan.

 

– Ah, mikä puutarha ja kasvimaa! huudahtaa Laura.

 

– Saisitte omalta pihalta kauden kasvikset ja hedelmät, Sara hymyilee.

 

– Taidan ilmoittautua vauvan kanssa kaupunkiviljelykurssille, Laurakin hymyilee vilkaisten kysyvästi Kallea.

 

* * *

 

Muutamien mielettömän vauhdikkaiden kuukausien jälkeen Kalle ja Laura istuvat lauantaisaunan lauteilla. Vauva nukkuu kuistilla. Ekoremontti on pahasti kesken ja firmalla on kiireisempää kuin koskaan, mutta puusaunan lämmössä arvot ja merkitykset soljahtavat kohdilleen.

 

– Kuule Laura, musta tuntuu, että meidän elämä on hirveän kallisarvoista. Olisi vaan hienoa, jos olisi enemmän tällaista leppoisaa läsnäoloa.

 

– Olen minäkin ajatellut downsiftausta. Jos sulle sopii, yritän järjestää itselleni osa-aikaduunin, kun vauvaloma päättyy. Sitähän oikein suositellaan nykyään.

 

– Ilman muuta, teet sitten mulle aina eväät töihin ja palvelet raskaasta raadannasta kotiin saapuvaa miestäsi, heh.

 

– Kuule, mitä jos sinäkin lyhentäisit työviikkoasi?

 

Kalle näkee elämän välähdyksenomaisesti aivan eri suunnasta. – Houkutteleva ajatus. Mut miten me sitten pärjättäisiin?

 

– Mehän saatiin laina yllättävän edullisella korolla. Eikä meidän kai tarvi saada koko huushollia kuntoon vuodessa? Otetaan rauhallisemmin. Säästetään oikeasti ruokamenoissakin, kun istutetaan pihamaalle perunaa ja porkkanaa.

 

Kalle heittää kiukaalle sihahtavan kauhallisen. – Laura, mä lupaan harkita tätä tosissani. Mut nyt kyllä maistuis yksi huurteinen.


B-seka-3



B-vihr-1




A-vihr-1








A-vihr-2









C-seka-1




















Tarina: Marjo Soulanto Samaan aikaan toisaalla -näyttelyn käsikirjoituksen pohjalta

Kuvat: Mari von Boehm


Katso tarina videona.




Poutapilvi web design Oy